George Herbert Mead (1863-1931)

George Herbert Mead keskittyi tutkimuksessaan yksilöiden ja yhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen. Hänen mukaansa yksilöä tai yhteiskuntaa ei voi tarkastella yksinään, koska kumpikin vaikuttavat jatkuvasti toiseen, vaan tutkimuksessa on otettava molempien osapuolien toiminta huomioon. Samalla kun yhteiskunta vaikuttaa yksilön toimintaan, yksilön toiminta vaikuttaa yhteiskunnan hyväksymiin toimintamalleihin ja traditioihin. Meadin ajattelun mukaan myös minuus syntyy tässä yksilön ja yhteiskunnan välisessä symbolisessa interaktionismissa.

Meadin ajattelu minuudesta ja yhteiskunnasta esitellään teoksessa Mind, Self and Society, johon on koottu useita hänen tutkimuksiaan aiheesta. Tutkimuksessaan kommunikaatiosta Mead tuo esille, että yksilön käyttäytyminen on ymmärrettävä suhteessa toimintaan sen sijaan, että tietynlaisten ärsykkeiden ajateltaisiin tuottavan aina samanlaista toimintaa. Minän viesti toiselle tapahtuu merkitsevään symboliin pohjautuvalla eleellä, jonka merkitys riippuu paitsi eleen esittäjästä, myös eleen tulkitsijasta ja eleeseen liittyvästä toiminnasta. Toisin sanoen käyttäytyminen riippuu tilanteesta ja muista siihen vaikuttavista yksilöistä. Tulkitakseen eleen oikein yksilön täytyy osata asettua eleen ilmaisijan rooliin ja sopeutua siten vallitsevaan tilanteeseen.

Kommunikaatiossa yksilö toimii samalla kertaa sekä puhujana että kuulijana. Meadin mukaan minuus syntyykin vuorovaikutuksessa, jossa yksilö vertaa itseään toisiin. Minuudessa voi erottaa kaksi puolta, joista toinen toimii nykyhetkessä ja toinen on jo toteutunut. Minuuden ”I”- puoli kuvaa parhaillaan toimivaa minää, kun taas ”Me”- puoli kuvaa minän jo omaksumia asenteita ja käsityksiä. Sosiaaliset instituutiot Mead luokittelee ”yleistyneiksi toisiksi”, jotka vaikuttavat yksilön ajattelumaailmaan. Toiminnassa ”I” puoli siis merkitsee uudenlaista käyttäytymistä ja vastaavasti ”Me” puoli normien mukaista käyttäytymistä. Nämä minuuden kaksi eri puolta mahdollistavat siis sen, että yksilö toimii samanaikaisesti normien ohjaamana ja uusia toimintatapoja luoden.

Kehityksellisesti roolinotto etenee siten, että yksilö sopeutuu ensin yhden henkilön rooliin ja sitten useampien henkilöiden rooleihin. Yhden henkilön rooliin lapsi sopeutuu leikissä ja monien henkilöiden rooliin pelissä. Tätä kautta lapsi kasvaessaan oppii sopeutumaan samanaikaisesti yhteiskunnan monien henkilöiden asettamiin sääntöihin ja normeihin. Sivumennen Mead pohtii analyysissaan rikollisuuden syntyä ja koulutuksen merkitystä. Rikolliseen alakulttuuriin kuuluva lapsi ei opi samoja sääntöjä yhteiskunnasta kuin muut, minkä vuoksi hän joutuu ongelmiin yhteiskunnassa toimiessaan. Meadin käsityksen mukaan ilman sosiaalisia instituutioita kypsä kehitys ei olekaan mahdollinen.

Keskeisintä Meadin tutkimukselle on sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkiminen. Tärkein kysymys tässä on se, miten vuorovaikutus ja minuus kehittyvät samanaikaisesti. Analyysin erikoisuus on juuri siinä, että minuuden nähdään syntyvän vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Vaikka Meadin näkemys yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta ei ole uusi, hänen näkökulmansa korostaa muita sosiaalitieteilijöitä enemmän sosiaalisen vaikutusta yksilön kehityksessä.

Meadin ajattelu näkyy monen myöhemmän sosiaalipsykologian klassikon kohdalla. Näistä esimerkkejä ovat Erving Goffmann, Herbert Blumer ja Manfred Kuhn. Meadin ajattelulla voidaan myös nähdä yhteyksiä etnometodologiaan, dramaturgiseen sosiologiaan ja keskustelunanalyysiin. Meadin tutkimusta on lisäksi seurannut postmeadilaisuus, joka korostaa yksilön tutkimista kokonaisuutena psykologisen, biologisen ja fyysisen osan erottamisen sijaan.

Esimerkkinä Meadin kuvaamasta symbolisesta interaktionismista mieleemme tulivat kirjoittamattomat säännöt, joiden noudattaminen perustuu tilanteiden tulkitsemiseen ja niihin eläytymiseen suoranaisten käskyjen sijaan. Tämä havainnollistaa sen, kuinka eleisiin ja symboleihin liittyy aina tilanne ja toiminta, jonka vuoksi ne eivät ole yksitulkintaisia. Kuitenkin mietimme, missä määrin Meadin ajattelu tuo uutta tietoomme muihin sosiaalipsykologian klassikoihin verrattuna – tuleehan esimerkiksi yksilön roolinotto esille useammalla klassikoista, kuten yksilön ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen tutkiminen. Samoin näkemys yksilöstä psyko-fyysis-biologisena kokonaisuutena on kuultu useampaan kertaan muuallakin kuin sosiaalitieteessä. Toisaalta havainto tuo esille, kuinka paljon Meadin ajattelu on vaikuttanut myöhempiin sosiaalipsykologian klassikoihin ja ajatteluumme yleensä. Koska olemme jo sisäistäneet Meadin ajattelumallin ”yleistyneen toisen” eli sosiaalisten instituutioiden kautta, emme enää pidä sitä uutuutena, johon tulisi mukautua.

Keskustelun päätteeksi pohdimme sosiaalipsykologian klassikoiden tutkimusta yleensä. Huomasimme, että myös muiden sosiaalipsykologian klassikoiden ajattelutavat tuntuvat olevan hyvin lähellä toisiaan sen sijaan, että ne toisivat jotakin aivan uutta tietoa sosiaalisesta toiminnasta. Pohdinnasta heräsi kysymys, voidaanko sosiaalipsykologiassa ylipäänsä löytää objektiivisia totuuksia yksilön ja yhteiskunnan välisestä vuorovaikutuksesta.

- Vilhelmiina

Harold Garfinkel (1917-2011)

Pakollisista viidestä suunnannäyttäjästä kohdalleni osui Garfinkel, erityisesti etnometodologiasta tunnetuksi tullut amerikkalainen sosiaalipsykologi. Tämän suurin innoittaja oli fenomenologiasta kuuluisa Alfred Schulz. Aikakauteen nähden Garfinkelin ajattelu oli radikaalia, mutta tämän tutkimuksilla oli välitön vaikutus sosiaalipsykologiaan. Ennen tämän tutkimuksiin perehtymistä haluaisin ensiksi mainita ryhmäkeskustelustamme sen verran, että tällä kerralla mukana oli myös tuutori Aku Kallio tuomassa oman lisäpanoksensa välillä varsin rönsyilevään keskusteluun. Yleisesti ottaen kirjan Garfinkel-artikkeli oli helppolukuinen ja aiheet oli selitetty ymmärrettävästi, minkä lisäksi Garfinkelin tutkimusten aiheiden vuoksi niistä oli helppo löytää linkkejä omaan elämään. Toisaalta asian kunnollinen sisäistäminen vaatisi useamman lukemiskerran, vaikka ryhmäkeskustelu avasikin uusia näkökulmia ja vastasi moniin epäselvyyksiin. 

Garfinkelia kutsutaan artikkelissa ”ihmisten välisen piilevän universumin tulkiksi”, joka on sinänsä mainio tiivistelmä tämän tutkimuksen luonteesta. Sosiaalipsykologian etnometodologinen suuntaus näet perustuu ihmisten välisten suhteiden tutkimiseen, keskittyen erityisesti kanssaihmisten tekojen rationaalisuuden ymmärtämiseen ja käyttäytymismallien vaihteluun eri tilanteissa. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihminen pyrkii keksimään järkevän selityksen poikkeavalle käyttäytymiselle. Esimerkiksi kaupungin keskustassa liikkuva naamiaispukuun pukeutunut ihminen tulkitaan asusta riippuen joko polttariporukan jäseneksi, penkkaripäivää juhlivaksi abiksi, sambakarnevaalien mainokseksi, karanneeksi maskotiksi tai viimeisenä vaihtoehtona yksittäiseksi sekopääksi. Garfinkelin mukaan näitä vaihtoehtoisia rationaalisuuksia voi olla samassa tilanteessa useampia, painottaen rationaalisuuksien kontekstisidonnaisuutta. Ihmisen tilanteen hahmotuskyky muuttuu ja tarkentuu hetki hetkeltä, eli alkuoletus voi hyvinkin muuntua aivan toiseksi kun ihminen saa lisätietoa ympäristöstään asiasta. Tuota aiempaa naamiaspuku-esimerkkiä hyödyntäen voisin mainita oman äskettäisen kokemukseni; olin kävelemässä yliopistolle ja vastaan tuli kolme eläinmaskoteiksi pukeutunutta tyttöä. Aluksi ihmettelin asiaa kovasti, oletin että jossain on varmaan naamiaiset mutta ovatpa nuo aikaisin pukeutuneet asuihinsa (kello oli hiukan yli yhdeksän aamulla), kunnes yliopistolle päästyäni muistin nähneeni lehdessä maininnan ylioppilaskirjoitusten alkamisesta. Tässä vaiheessa vasta yhdistin eläinmaskotit penkkaripukuihin.

Koska ihminen pyrkii ymmärtämään kanssaihmistensä teot rationaalisina, tämä samalla luo sosiaalista järjestystä: ihmisen käyttäytymisen perustana on moraali ja tiedollinen ymmärrys, joka koostuu arkipäiväisestä ja itsestään selvästä maailman hahmottamisesta. Täten olettamalla että oudolta vaikuttavalle käyttäytymiselle on olemassa järkevä syy ihminen pystyy ylläpitämään uskoaan ”normaalin” olemassaoloon. Garfinkelin mukaan näet ihmisen käyttäytymistä ohjaavat normit ovat ihmisen toiminnan lopputulos, eivätkä suinkaan perusta. Tällä hän tarkoittaa sitä, että jos ihminen uskoo että tietyssä tilanteessa kuuluu käyttäytyä tietyllä tavalla hän käyttäytyy tietyllä tavalla, johtaen siihen että muut matkivat käytöstä jonka oletetaan olevan tilanteelle soveliasta ja lopulta käyttäytymisestä tulee normi jota koko yhteiskunta noudattaa. Normit ovat kuitenkin muutettavissa, sillä arkielämä itsessään on elävä, prosessuaalinen ja muuttuva, ja yhteiskunnallisella tasolla merkittävät tapahtumat voivat hyvinkin syrjäyttää vanhan toimintamallin uuden tieltä. 

Seuraavaksi esittelen joitain Garfinkelin tutkimuksia ja erityisesti niiden tuloksia. Sääntörikkomuskokeet ovat oletettavasti Garfinkelin tunnetuin yksittäinen koesarja, jonka pohjalta etnometodologian tutkimussuuntaa on helppo käsitellä. Ideana oli seurata kokeesta tietämättömien reaktioita outoon tilanteeseen ja haastatella näitä jotta saataisiin selville miten nämä tilanteen tulkitsivat, eli mikä oli näiden mielestä syynä outoon käyttäytymiseen. Yritimme ryhmässämme katsoa joitakin Youtubesta löytyviä sääntörikkomus-videoita, mutta havaitsimme piakkoin että videoiden tekijät olivat yleensä unohtaneet haastattelupuolen kokonaan ja keskittyivät usein kuvaamaan outoa käyttäytymistä reaktioiden sijaan. Garfinkel itse käytti kokeessaan pienempimuotoisia sääntörikkomuksia, kuten ristinollan pelaamista siten, että toinen pelaaja kumitti pois koehenkilön merkinnän, eikä suuren luokan sääntörikkomuksia kuten sitä että jääkiekkounivormuun pukeutunut opiskelija juoksee tahallaan päin bussikatosta keskellä kesää. 

Opiskelijaneuvontakoe perustuu siihen, että opintoneuvoja vastaa opiskelijan esittämiin kysymyksiin kyllä tai ei etukäteen määrätyssä järjestyksessä kysymyksen aiheesta riippumatta. Neuvontatuokion jälkeen opiskelijaa haastateltiin ja tätä pyydettiin tulkitsemaan neuvojan antamia vastauksia. Samalla havaittiin, että opiskelijat yrittivät tulkita vastaukset järjellisiksi, rationaalisiksi, kaikin mahdollisin keinoin oli alkuperäisen kysymyksen laatu mikä hyvänsä. Vuorovaikutuskulun tutkimuksen merkittävimmäksi tulokseksi muodostui ihmisten kyky viestiä enemmän kuin mitä he sanovat ääneen erilaisilla piiloviesteillä, ja että näiden piiloviestien tulkinnan taustalla on kontekstisidonnaisuus ja taustatiedot puhujista. Eero Suonisen esimerkki artikkelissa oli kahden vanhemman käymä keskustelu, jonka jujuna oli kuitenkin se, että vastaus ei näyttänyt päällisin puolin liittyvän kysymykseen lainkaan. Koehenkilöiden piti tulkita tätä keskustelua ja sen piilomerkityksiä. Garfinkelin sukupuolijärjestelmän tutkimus taas perustui yksittäistapaukseen tutkien kuinka miehen kehoon syntynyt nainen pyrki adaptoimaan käyttäytymisensä naismaiseksi elettyään miehenä 17-vuotiaaksi asti. Garfinkel tulikin tutkimuksessaan siihen tulokseen, että sukupuoli on tuotettu fakta ja jako miehiin ja naisiin keinotekoinen. Hänen mukaansa miehille ja naisille on erilaiset toimintamallit, ja että arkipäivän tilanteissa on mukana vahvat sukupuolten mukaiset ennakko-oletukset näiden käytöksestä. Jos yksilö taas poikkesi oletetusta toimintamallista, joutui tämä jatkuvasti selittelemään käytöstään, mikä Garfinkelin mukaan selitti pyrkimyksen vältellä poikkeavaa käytöstä. Kirjassa tätä kutsutaan normien kulttuuriseksi ylläpidoksi, mutta asiaan ei sen tarkemmin perehdytty. Pohdimmekin teoriaa ryhmäkeskustelussamme etenkin ryhmäpaineen kannalta. Normit kun eivät ole aina huomattavissa ennen kuin joku alkaa käyttäytyä poikkeuksellisesti, Aku Kallio tarjosi esimerkiksi bussipysäkillä venyttelyä. Päädyimme puhumaan yleisesti bussikäyttäytymisestä, muun muassa siitä onko olemassa jotain koodia kenen viereen bussissa saa istua. Lopputulos tässä oli se, että jos bussi ei ole täynnä pyritään aina istumaan tyhjälle penkkiriville, tosin kokemukset siitä oliko paikka ikkunan- vai käytävänvierinen vaihteli. Jos taas oli pakko istua jonkun viereen valittu henkilö oli useimmiten keski-ikäinen nainen. Myös se, istuiko bussin etu- vai takaosassa ja millä paikalla sai oman osansa keskustelussa. Oman tulkintani mukaan bussin takaosassa viimeinen rivi on esiteinien ja humalaisten käytössä, etuosassa taas ensimmäiset paikat ovat pikkulapsen kanssa liikkuvalle, vastakkaiset paikat ovat vapaata riistaa kaikille ja niiden takana olevat invalidipaikat vanhoille rouville. Puhuimme myös siitä, saako bussissa puhua vierustoverilleen jos tätä ei ennestään tunne. Yleisemmällä tasolla esiin nostettiin kulttuurierot, sillä joissain maissa on aivan eri normit vierustoverille puhumisesta ja siitä minne saa istua. 

Garfinkelin tutkimuksessa keskeisiä käsitteitä ovat refleksiivisyys, indeksaalisuus, selonteko, kokonaisuutena näkeminen sekä sosiaalisen todellisuuden sulkeistaminen. Refleksiivisyydellä hän tarkoitti sitä, että ihmisen toiminnan taustalla on tämän tilanteentulkintakyky, indeksaalius taas merkitsee ihmisen toiminnan tilannesidonnaisuutta. Selonteolla tarkoitetaan ihmisen pyrkimystä yrittää järjellisesti selittää oudotkin teot ja asiantilat puhekumppanilleen, arkielämän esimerkiksi käy vaikkapa lääkärissäkäynnin syyn selittäminen lääkärille: ”en minä tänne muuten olisi tullut, mutta kun kurkku ei ole kuumaa juomalla miksikään muuttunut ja pari päivää olen jo sitä tarkkaillut”. Kokonaisuutena näkeminen on juuri sitä miltä se kuulostaakin, eli tutkijan on pyrittävä näkemään pienet asiat osana suurempaa järjestelmällistä kokonaisuutta. Sosiaalisen todellisuuden sulkeistamisen käsitettä kehitteli eteenpäin esimerkiksi Kenneth Gergen, Garfinkel kuitenkin tarkoitti termillä sitä että tutkijan kuuluisi tutkimuksensa ajaksi unohtaa omat sosiaaliset oletuksensa ja ottaa etäisyyttä aiheeseen, tavoitteena eräänlainen tabula rasa. 

 

Gergenin sosiaalisen konstruktionismin lisäksi myös muut ovat hyödyntäneet Garfinkelin teorioita. Tämän oppilaana on ollut Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä -kirjassakin esiintyvä Harvey Sacks, diskurssianalyysi ja keskustelunanalyysi ovat velkaa Garfinkelin tutkimuksille, minkä lisäksi tämän teorioita on hyödynnetty esimerkiksi työn tutkimuksessa, normaaliuden tuottamistutkimuksessa sekä sosiaalisen todellisuuden ylläpidon tutkimuksessa. 

- Saara K.