Sigmund Freud (1956-1939)

Vuonna 1856 Tshekkoslovakiassa syntyneen Freudin akateeminen taival alkoi lääketieteen opinnoilla. Hän työskenteli hermotautien parissa ja kiinnostui Charcot’n hysteria- ja hypnoosidemonstraatioista. Hypnoottisesta suggestiosta tuli Freudin pääasiallinen työväline – tavoitteena oli vapauttaa potilaat oireistaan. Hypnoosi korvautui kuitenkin nopeasti vakuuttelumenetelmällä ja tämä myöhemmin vapaan assosioinnin menetelmällä, jossa potilasta pyydetään kertomaan kaikki, mitä hänelle mieleen tulee. Potilaan pysyvän parantumisen kannalta Freud koki aktiivisen keskustelun analyytikon ja potilaan välillä välttämättömäksi ja keskustelun kautta analyytikko kykeni huomioimaan nimenomaan niitä asioita, joista potilas ei suoranaisesti puhu, mutta jotka kuitenkin ovat selkeästi läsnä. Tästä tuli Freudin kuuluisimman teorian, psykoanalyysin keskeisin ajatus. Freud korosti myös mielen tiedostamattoman aineksen sekä seksuaalisuuden merkitystä ja alkoi potilaiden hoidon ohella rakentaa psykoanalyysin instituutiota. Nykyään psykoanalyyttinen teoria on jakautunut ja siitä voidaan erotella kolme pääsuuntausta: selfpsykologia, objektisuhteiden teoria ja ranskalainen psykoanalyysi. 

 

Freudin tavoitteena oli luoda eräänlainen metateoria, jolla oikeuttaa psykologian asema itsenäisenä tieteenalana. Metateoria koostuu neljästä osateoriasta: viettiteoria, rakenneteoria, geneettinen teoria ja ekonomiateoria. Näiden avulla yksittäiset tekstit ja käsitteet saavat siis merkityksensä. Tässä metodissaan Freud lähti liikkeelle fusiologiasta ja mitattavissa olevista asioista ja eteni kohti psyykkistä, johon nämä transformoituvat. Koska psyykkiset ilmiöt eivät ole silmin havaittavissa, oli Freudin mukaan niiden tutkimiseen kehitettävä omanlaisensa empiirinen menetelmä. Koska aiempaa tutkimusta aiheesta ei ollut, lainasi Freud terminologiaa luonnontieteistä. 

 

Freudilla oli myös psyyken liikevoimia käsittelevä teoria, viettiteoria. Perusajatuksena viettiteoriassa on, että ihmisen mieli ja psyyke ovat jatkuvassa dynaamisessa liikkeessä. Freud halusikin tutkia, mikä tätä psyykkistä toimintaa käynnistää ja pitää yllä. Hän kehitti kaksi viettiteoriaa: ensimmäisessä on yksi perusvietti eli libido, joka on luonteeltaan seksuaalinen ja jossa on erilaisia osaviettejä. Toisen teorian mukaan on olemassa kaksi perusviettiä, elämänvietti ja kuolemanvietti. Kuolemanvietin ajatus lähti toistamispakosta, elämänvietti taas sisältää minä- ja kohdelibidon. Freudin mukaan vietit ovat olemassa ihmisen syntymästä lähtien ja ne ilmentävät itseään erilaisina johdannaisina, kuten tunteina. Vietillä on aina pyrkimys kohdistua ja kiinnittyä johonkin. 

 

Viimeisenä teoriana on toimintojen typologia eli rakenneteoria. Siinä on kolme tasoa: tiedostamaton Se, tietoinen Minä ja Yliminä. Tiedostamaton on ensisijainen muihin tasoihin nähden, tietoinen ohjaa rationaalista toimintaa ja yliminä sisältää ympäristöstä opittuja toimintamalleja ja arvomaailman. Yliminä alkaa kehittyä 3-4 vuoden iässä. 

 

Ennen Freudin käsittelyä lukupiirissä katsoimme kukin viime vuonna julkaistun elokuvan ”A Dangerous Method”, joka on tositapahtumiin perustuva kertomus psykoanalyysin synnystä. Elokuva kertoo psykologi Carl Jungin ja hänen oppi-isänsä Freudin sekavasta suhteesta nuoreen venäläiseen naiseen, Sabina Spielreiniin. Jung ottaa mieleltään sairaan Spielreinin hoitoonsa ja pyrkii parantamaan tämän psykoanalyysin keinoin mutta ajautuu samalla suhteeseen tämän kanssa. Myös Freud joutuu Spielreinin lumoihin ja kun miehet vielä ajautuvat tieteelliseen erimielisyyteen on välirikko varmistettu. Lukupiirimme mielestä elokuvassa oli kiehtovinta se, miten Freudin teoria elää yhä nykypäivänä – tuskin kenestäkään muusta sosiaalipsykologian suunnannäyttäjästämme on tehty elokuvaa. Elokuva maalasi myös kiinnostavan henkilökuvan Freudista. Hän oli kiihkeä tieteen tekijä, joka ei tehnyt kompromisseja mielipiteissään ja puolusti omaa kantaansa viimeiseen asti. Elokuvassa miesten välirikon syynä oli se, että Freud ei hyväksynyt Jungin esittämää ajatusta magiasta. Ryhmämme mukaan tämä oli hieman ristiriitaista sen Freudin ajatuksen kanssa, että tositapahtumaa merkityksellisempää olisi kokemuksen tunne. Elokuvan lopussa kerrottiin, että Jungin ja Freudin välirikon jälkeen Jung sai hermoromahduksen menetettyään tärkeän ystävän ja mentorin. Freud ei kuitenkaan juuri kärsinyt tästä välirikosta vaan jatkoi toimintaansa entiseen malliin. Mielestämme tämäkin kertoi paljon hänen vahvuudestaan ja äärimmäisestä määrätietoisuudestaan tieteen tekijänä. Ilmeisesti sama jääräpäisyys periytyi Freudin tyttärelle, sillä myös tällä oli vaikeuksia pysyä väleissä tiedekollegoidensa kanssa. Aiheeseen lähes liittyen pohdimme myös, oliko Freudin uran luominen vaikuttanut hänen suhteeseensa lapsiinsa, sillä vain yksi hänen kuudesta lapsestaan seurasi isäänsä psykologian kentälle.

- Lilli