Erving Goffman (1922-1982)

Erving Goffman oli ensimmäinen sosiaalipsykologian suunnannäyttäjä, josta kokoonnuimme keskustelemaan lukupiirissämme. Itselleni Goffman oli tuttu jo aikaisemmin, ja olin hänen teorioistaan kiinnostunut. Siispä olin valinnut hänet alustettavaksi pakollisten viiden suunnannäyttäjän listalta. Erving Goffmanissa ja hänen teorioissaan kiinnostavinta - ainakin itselleni - ovat niiden käytännönläheisyys ja arkisuus. Näin ollen sosiaalipsykologia näyttäytyy juuri tavallisten ihmisten elämässä, ja teorioita on helppo ymmärtää esimerkkien avulla. Siispä päädyinkin alustuksessani näyttämään seuraavan videon, jonka on tehneet yhdysvaltalaisopiskelijat Goffmanin roolityöteoriaa havainnoidakseen.

Tälläinen video olisi ollut kohtuullisen helppo toteuttaa myös itse, mutta ajan puutteen vuoksi tyydymmekin esittämään tämän myös lopputuotoksessamme. Videon avulla pääsimmekin käsittelemään Goffmanin yhtä tärkeimmistä teorioista: roolityötä. Erving Goffman on impressionistisen sosiaalipsykologian mestari. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa suuren yleisön piirissä on The Presentation of Self in Everyday Life (1959). Tässä Goffman käyttää teatteri-vertausta jokapäiväisestä elämästämme. Elämämme koostuu siis sosiaalisen elämän näyttämöistä, joissa ihmisellä on erilaisia rooleja ja identiteettejä. Nämä ovat vuorovaikutuksesa jatkuvastu muuttuva asia - ei sisäinen ominaisuus, vaan esitys, jotain mitä ihminen käyttäytymisensä kautta tarjoaa muille. Goffman käyttää myös muuta teatterimaailmaan liittyvää sanastoa havainnollistaakseen teoriaansa. Esimerkiksi kotia (tai muuta vastaavaa paikkaa) Goffman kutsuu takahuoneeksi, jossa pääsee rentoutumaan ja olemaan henkilökohtaisemmassa roolissaan.

Lukupiirissämme keskustelimme Goffmanin kohdalla paljon nimenomaan roolityön teoriasta. Ajatus siitä, että koko elämä olisikin vain erilaisten roolien näyttelyä, kuulostaa melko raadolliselta. Samaan aikaan kuitenkin jokainen luonnollisesti tunnusti erilaisten roolien omaksumisen monissa tilanteissa. Löysimme itsestämme useampia erilaisia rooleja, joista muutaman mainitakseni: äiti (äidilläkin oli monta roolia), asiakaspalvelija, opiskelija, kaveri. Pohdimme kuitenkin sitä, että onko erilaiset roolit jotenkin välttämättä niin huono asia, kuin miltä se Goffmanin teoriassa kalskahtaa. Elämä saattaisi olla hieman erikoista, mikäli käyttäytyisimme kaverimme syntymäpäiväjuhlilla täysin samaan tapaan kuin esimerkiksi virallisessa työhaastattelussa. Voisiko kuitenkin olla niin, että ihmisen erilaiset roolit yhdessä tekevät ihmisen identiteetin, joka siis sisältäisi useita eri rooleja. Itse en ainakaan tunnusta näytteleväni mitään roolia, mutta useampia sellaisia minulta löytyy.
 

Ryhmämme koostuessa pelkästään naisista päädyimme keskustelemaan myös naisten erilaisista rooleista nyky-yhteiskunnassa. Tänä päivänä kun naisen tulisi osata näytellä useita eri rooleja samanaikaisesti, mitä on esitetty osaksi burn out -tilanteiden ja mielenterveysongelmien syntyä. Nykyaikaisen lähestymistavan Goffmanin roolityöteorialle on löytänyt myös Saara Töyssy, joka on Pro Gradu -tutkielmassaan Harkittu minuus - Sosiaalinen media identiteetin rakentamisen ympäristönä tarkastellut roolityön käsitettä tietoisen minuuden rakentamisessa muun muassa Facebookissa. Vaikka kyseessä on tiedotusopin tutkielma, käsittelee se selkeästi myös sosiaalipsykologian aineksia. Työssään hän viittaa myös Gergenin postmodernin minuuden käsitteeseen. Tästä itseasiassa lähtikin idea julkaista lukupiirin tuotokset blogissa - sosiaalinen media on viime päivinä ollut yksi sosiaalipsykologian suosituista tutkimuskohteista.

Vaikka lukupiirikeskustelumme liittyikin paljolti mielenkiintoiseen roolityöteoriaan, Goffmanista puhuttaessa ei kuitenkaan voi olla mainitsematta myös muusta vuorovaikutusjärjestyksestä. Sosiaalisella vuorovaikutuksella Goffman pitää sitä kaikkea, mitä tapahtuu silloin, kun kaksi tai useampia ihmisiä on fyysisesti läsnä toistensa kanssa. Sen ymmärtämisen lähtökohtana on jaetun läsnäolon luoma sosiaalinen tilanne sellaisenaan. Kasvokkaiset vuorovaikutustilanteet perustuvat jaettuihin normeihin.

Teoksessaan Kehysanalyysi (1974) Goffman kertoo teoriastaan, jonka mukaan kaikki tapahtumat, joihin osallistumme tarvitsevat jonkin perustavan ymmärtämisen avaimen - vastauksen kysymykseen: "mitä on tekeillä?". Tätä avainta, vastausta kysymykseen, Goffman kutsuu kehykseksi. Tilanteessa voi olla monta eri kehystä, mutta ihminen valikoi havaitsemistaan ja havaitseekin vain ne asiat, jotka ovat kehyksen kannalta relevantteja. Usein kehykset ovat tilanteessa päällekäin. Kehysteoriankin kohdalla puhuimme äitiydestä, ja siitä, minkälaisia kehyksiä se asettaa tilanteille. Vaikkapa tilanne, jossa lapsi on tehnyt jotakin aikaisemmin kiellettyä, ja satuttanut itsensä: äidin täytyy samaan aikaan toimia niin vastuullisen vanhemman että huolehtivan äidin kehyksissä. Tämä kehysten vaihteleminen voikin olla useissa tilanteissa vaikeaa.

Kasvojen suojelu on Goffmanin teoria, joka on muodostunut jo arkipäivässäkin tunnetuksi ilmiöksi. Kasvoilla Goffman viittaa henkilön sosiaaliseen arvoon. Kasvotyöllä Goffman tarkoittaa molemminpuolista kasvojen suojelua. Helppo esimerkki tästä on vaikkapa tilanne, jossa ihminen nauraa vitsille, jonka toinen kertoo, vaikka ei oikeastaan olisikaan pitänyt tätä kovinkaan hauskana. Kasvotyötä tehdään kaikkialla maailmassa, mutta varsinkin Aasiassa kasvotyöllä on tärkeä tehtävä vuorovaikutusjärjestyksen ylläpitämisessä. Lukupiirimme jäsen Vilhelmiina onkin paraikaa Kiinassa, ja toivottavasti tuo mukanaan henkilökohtaisia sosiaalipsykologisia kokemuksia myös kasvotyöstä.

- Hanna