George Herbert Mead (1863-1931)

George Herbert Mead keskittyi tutkimuksessaan yksilöiden ja yhteiskunnan väliseen vuorovaikutukseen. Hänen mukaansa yksilöä tai yhteiskuntaa ei voi tarkastella yksinään, koska kumpikin vaikuttavat jatkuvasti toiseen, vaan tutkimuksessa on otettava molempien osapuolien toiminta huomioon. Samalla kun yhteiskunta vaikuttaa yksilön toimintaan, yksilön toiminta vaikuttaa yhteiskunnan hyväksymiin toimintamalleihin ja traditioihin. Meadin ajattelun mukaan myös minuus syntyy tässä yksilön ja yhteiskunnan välisessä symbolisessa interaktionismissa.

Meadin ajattelu minuudesta ja yhteiskunnasta esitellään teoksessa Mind, Self and Society, johon on koottu useita hänen tutkimuksiaan aiheesta. Tutkimuksessaan kommunikaatiosta Mead tuo esille, että yksilön käyttäytyminen on ymmärrettävä suhteessa toimintaan sen sijaan, että tietynlaisten ärsykkeiden ajateltaisiin tuottavan aina samanlaista toimintaa. Minän viesti toiselle tapahtuu merkitsevään symboliin pohjautuvalla eleellä, jonka merkitys riippuu paitsi eleen esittäjästä, myös eleen tulkitsijasta ja eleeseen liittyvästä toiminnasta. Toisin sanoen käyttäytyminen riippuu tilanteesta ja muista siihen vaikuttavista yksilöistä. Tulkitakseen eleen oikein yksilön täytyy osata asettua eleen ilmaisijan rooliin ja sopeutua siten vallitsevaan tilanteeseen.

Kommunikaatiossa yksilö toimii samalla kertaa sekä puhujana että kuulijana. Meadin mukaan minuus syntyykin vuorovaikutuksessa, jossa yksilö vertaa itseään toisiin. Minuudessa voi erottaa kaksi puolta, joista toinen toimii nykyhetkessä ja toinen on jo toteutunut. Minuuden ”I”- puoli kuvaa parhaillaan toimivaa minää, kun taas ”Me”- puoli kuvaa minän jo omaksumia asenteita ja käsityksiä. Sosiaaliset instituutiot Mead luokittelee ”yleistyneiksi toisiksi”, jotka vaikuttavat yksilön ajattelumaailmaan. Toiminnassa ”I” puoli siis merkitsee uudenlaista käyttäytymistä ja vastaavasti ”Me” puoli normien mukaista käyttäytymistä. Nämä minuuden kaksi eri puolta mahdollistavat siis sen, että yksilö toimii samanaikaisesti normien ohjaamana ja uusia toimintatapoja luoden.

Kehityksellisesti roolinotto etenee siten, että yksilö sopeutuu ensin yhden henkilön rooliin ja sitten useampien henkilöiden rooleihin. Yhden henkilön rooliin lapsi sopeutuu leikissä ja monien henkilöiden rooliin pelissä. Tätä kautta lapsi kasvaessaan oppii sopeutumaan samanaikaisesti yhteiskunnan monien henkilöiden asettamiin sääntöihin ja normeihin. Sivumennen Mead pohtii analyysissaan rikollisuuden syntyä ja koulutuksen merkitystä. Rikolliseen alakulttuuriin kuuluva lapsi ei opi samoja sääntöjä yhteiskunnasta kuin muut, minkä vuoksi hän joutuu ongelmiin yhteiskunnassa toimiessaan. Meadin käsityksen mukaan ilman sosiaalisia instituutioita kypsä kehitys ei olekaan mahdollinen.

Keskeisintä Meadin tutkimukselle on sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkiminen. Tärkein kysymys tässä on se, miten vuorovaikutus ja minuus kehittyvät samanaikaisesti. Analyysin erikoisuus on juuri siinä, että minuuden nähdään syntyvän vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Vaikka Meadin näkemys yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta ei ole uusi, hänen näkökulmansa korostaa muita sosiaalitieteilijöitä enemmän sosiaalisen vaikutusta yksilön kehityksessä.

Meadin ajattelu näkyy monen myöhemmän sosiaalipsykologian klassikon kohdalla. Näistä esimerkkejä ovat Erving Goffmann, Herbert Blumer ja Manfred Kuhn. Meadin ajattelulla voidaan myös nähdä yhteyksiä etnometodologiaan, dramaturgiseen sosiologiaan ja keskustelunanalyysiin. Meadin tutkimusta on lisäksi seurannut postmeadilaisuus, joka korostaa yksilön tutkimista kokonaisuutena psykologisen, biologisen ja fyysisen osan erottamisen sijaan.

Esimerkkinä Meadin kuvaamasta symbolisesta interaktionismista mieleemme tulivat kirjoittamattomat säännöt, joiden noudattaminen perustuu tilanteiden tulkitsemiseen ja niihin eläytymiseen suoranaisten käskyjen sijaan. Tämä havainnollistaa sen, kuinka eleisiin ja symboleihin liittyy aina tilanne ja toiminta, jonka vuoksi ne eivät ole yksitulkintaisia. Kuitenkin mietimme, missä määrin Meadin ajattelu tuo uutta tietoomme muihin sosiaalipsykologian klassikoihin verrattuna – tuleehan esimerkiksi yksilön roolinotto esille useammalla klassikoista, kuten yksilön ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen tutkiminen. Samoin näkemys yksilöstä psyko-fyysis-biologisena kokonaisuutena on kuultu useampaan kertaan muuallakin kuin sosiaalitieteessä. Toisaalta havainto tuo esille, kuinka paljon Meadin ajattelu on vaikuttanut myöhempiin sosiaalipsykologian klassikoihin ja ajatteluumme yleensä. Koska olemme jo sisäistäneet Meadin ajattelumallin ”yleistyneen toisen” eli sosiaalisten instituutioiden kautta, emme enää pidä sitä uutuutena, johon tulisi mukautua.

Keskustelun päätteeksi pohdimme sosiaalipsykologian klassikoiden tutkimusta yleensä. Huomasimme, että myös muiden sosiaalipsykologian klassikoiden ajattelutavat tuntuvat olevan hyvin lähellä toisiaan sen sijaan, että ne toisivat jotakin aivan uutta tietoa sosiaalisesta toiminnasta. Pohdinnasta heräsi kysymys, voidaanko sosiaalipsykologiassa ylipäänsä löytää objektiivisia totuuksia yksilön ja yhteiskunnan välisestä vuorovaikutuksesta.

- Vilhelmiina